Satakunnassa on suomaita laskenta- ja luokittelutavasta riippuen noin 80 000–190 000 hehtaaria. Valtaosa soista on ojitettuja ja turvetuotannon piirissä on lähes 5000 suohehtaaria. Vaikka kasvu- ja kuiviketurpeelle on edelleen kysyntää, niin turvetuotannossa oleva ala pienenee turpeen energiakäytön vähentymisen myötä. Käytöstä poistuneet turvetuotantoalueet aiheuttavat sekä ilmasto- että vesistöpäästöjä, joiden määrään voidaan vaikuttaa alueen jatkokäyttömuodon valinnalla.

Pyhäjärvi-instituutilla on käynnissä kaksi JTF-rahoitteista hanketta, joiden tavoitteena on löytää kestäviä ja monitavoitteisia jatkokäyttömuotoja entisille turvetuotantoalueille. Turvetuotantoalueiden ennallistamisen ja päästöjen vähentämisen selvitykset ja pilotoinnit – hankkeessa kartoitetaan turvetuotannosta poistuneita alueita, arvioidaan niiden ennallistamisen mahdollisuuksia ja selvitetään ennallistamisen onnistumiseen ja tulosten mittaamiseen liittyviä epävarmuuksia. Satakunnan biotalouden vahvistaminen ja varmistaminen -hankkeessa (BIOVAHVA) selvitetään mm. käytöstä poistuneiden alueiden erilaisia vedenhallintamahdollisuuksia. Edellä mainitut hankkeet täydentävät toisiaan ja ovat keskenään tiiviissä vuoropuhelussa.

Turvetuotantoalueiden kestävän jatkokäytön voidaan nähdä kiertyvän vahvasti vesiensuojelun ja vesienhallinnan ympärille. Entiset suoalueet tuppaavat kastumaan ainakin osittain, jos vesienhallinta ei ole turvetuotannon loppumisen jälkeen enää aktiivista. Vesien palautumista lisäävät toimenpiteet ovatkin yleensä vaivattomin turvetuotantoalueen jatkokäyttömuoto. Toimet on kuitenkin mitoitettava niin, että vettymisestä ei ole merkittävää haittaa metsätaloudelle ja muulle maankäytölle.

Kaikilla alueilla tai kaikissa tapauksissa ei vapaan vesipinnan saavuttaminen ole mahdollista eikä aina edes järkevää. Jo pelkästään turvekerroksen vettäminen lisää alueen vesitilavuutta, jolla on alapuolisen vesistön kannalta virtaamia tasaava vaikutus. Tällä on merkitystä, kun sään ääri-ilmiöt yleistyvät ja kuivuus- ja tulvahuippuja koetaan yhä useammin. Turvekerroksen vettäminen mahdollistaa myös kosteudesta riippuvaisten kasvi- ja eläinlajien levittäytymisen alueelle. Samalla hyödyntämättä jääneen turpeen hajoaminen hidastuu, mikä vähentää kasvuhuonekaasupäästöjä ilmakehään ja kuormitusta alapuoliseen vesistöön. Toisaalta vedenpinnan nosto lisää metaanin vapautumista, joten kasvihuonekaasupäästöjen arviointi ei ole aina kovinkaan yksiselitteistä.

Osalle turvetuotantoalueista on mahdollista muodostaa vapaita vesipintoja, kuten kosteikkoja, lampia tai jopa pieniä järviä. Parhaassa tapauksessa aikaansaadaan suomainen muodostelma eli läpimärän turvekerroksen ja pienten vesimuodostumien mosaiikki, joka tarjoaa monimuotoisen elinympäristön niistä riippuvaisille kasvi- ja eläinlajeille. Edellä mainitut alueet voivat palvella myös esimerkiksi luonto- ja kalastusmatkailua sekä muita paikallisia elinkeinoja ja lisätä alueellista viihtyvyyttä.

Vettämiseen tähtäävien toimenpiteiden laajuus on hyvin tapauskohtaista ja kustannusten osalta on hyvä punnita sekä aineellisia että aineettomia hyötyjä. Tarvittavien lupien selvittämiseen ja laadintaan on syytä varata riittävästi aikaa ja resursseja. Jos mahdollista, niin toimenpiteet kannattaa kohdentaa ja mitoittaa niin, että vältytään raskaimmilta lupaprosesseilta. Kohteiden toteutuksessa kannattaa varautua pitkiinkin olosuhteista johtuviin viivästyksiin.

Turvetuotantoalueiden ennallistamiseen tähtäävien toimien tiellä on monenlaisia mutkia. Ennallistamistoimien rahoitus on nykyisellään melko rajallista ja aurinkovoiman tuotantoon varattujen laajojen alueiden perusteella ns. vihreä siirtymä on tällä hetkellä suosituin turvetuotantoalueiden jatkokäyttömuoto. EU:n ennallistamisasetus ja ekologinen kompensaatio saattavat kuitenkin luoda ennallistettaville alueille uudenlaista taloudellistakin kysyntää. Yleisötilaisuuksien ja kyläiltojen perusteella yleinen valveutuneisuus on kasvussa ja omilla mailla nähdään muutakin kuin rahallista arvoa. Onkin hyvä muistaa, että alueen jatkokäyttömuodosta päättää lopulta maanomistaja.