Mustavalkokuvassa mökin kiviportailla syöttämässä sorsia. Toisessa kuvassa isän kanssa mökkirannassa kalansaalis kädessäni. Näitä hetkiä en edes muista, mutta monia muistan.

Aina mökille tullessa kiersin kivillä tasapainotellen koko niemen kärjen. Uidessa oli ihana sukeltaa aina uudelleen ja uudelleen valtavaan aaltoon. Sateella vesi tuntui ihanan lämpimältä ja hampaat kalisten järvessä uitiin tunteja.

Vähän myöhemmin pyöräilimme mökille ystävän kanssa ja mökin parvella oli ihana nukahtaa aaltojen loputtomaan loiskeeseen.

Lapsuuden kotini sijaitsi myös järven läheisyydessä ja kesäisin aika taisi kulua pääosin rannalla uidessa. Rannassa oli talkoilla rakennettu pitkä laituri, joka oli ahkerassa käytössä myös matonpesuun. Kerran keksimme pyöriä järvessä niin, että olimme ”tukkimiehen humalassa” ja hetken aikaa pyörin vedessä saamatta jalkojani pohjaan. Onneksi ystäväni nosti minut ylös ja pelastuin.

Keväisinkin piti päästä rantaan uittamaan jäälauttoja ja huonostihan siinä kävi; löysin itseni järvestä ja litimärkänä talsin kotiin, eikä vastassa ollut isä ollut kovin iloinen. Uuden kevättakin taskussa oli ollut sinipunakynä, joka oli värjännyt takkiin ison läikän.

Talvisin hiihdettiin ja luisteltiin jääradalla, joka oli naapuruston voimin aurattu rantaan. Keksimme myös jännittäviä leikkejä, joissa seurasimme railoja ja piirsimme niistä karttoja. Retket suuntautuivat usein läheisiin saariin.

Aikuisena perheeni muutti uudelleen lapsuudenkotiini ja lapsenikin pääsivät nauttimaan järvestä. Erityisesti muistan erään syksyn, kun olin hoitovapaalla ja pienet lapseni leikkivät syksyisen kirkasvetisen järven rannassa.

Elämän vaikeina hetkinä olen saanut voimaa järvestä. Olin sairaslomalla ja päätin, että joka päivä säästä huolimatta kävelen järven jäällä. Tuulessa ja tuiskussa rämmin kohti läheistä saarta ja iso kivi näytti ihan karhulta. Rohkenin kuitenkin saareen asti ja olo oli taas parempi.

Uusi kotimme sijaitsee lapsuudenkotini vieressä ja edelleen tulevaisuudessakin voin rauhoittaa mieleni katsomalla päivittäin vaihtelevaa järvimaisemaa.

Teksti: Anne Valli-Pietilä

Elämäni järvi -kirjoituksen on kirjoittanut Anne Valli-Pietilä. Kirjoitus julkaistaan osana Pyhäjärven puolesta -kirjoituskilpailun satoa.