Näin sydäntalvella on hyvä pysähtyä hetkeksi muistelemaan suomalaisille rakasta ja verrattain harvinaista vuodenaikaa: kesää. Talvihan on joka vuosi, mutta kesästä saamme nauttia vain kerran vuodessa.

Juhannusperinteisiimme kuuluu sitoa kukkakimppu, johon ainakin joidenkin uskomusten mukaan kuuluu solmia seitsemää erilaista kukkalajia. Yksilajinen kukkakimppu on yksinkertaisuudessaan kaunis, mutta kiinnostavuudessaan häviää lajienkirjossa loistavalla monikukkaiselle- ja lajiselle kimpulle. Monilajinen kimppu on olemukseltaan katseen kiinnittävä, värikäs ja vallattomuudessaan innostava.

Kuten me ihmisetkin, pitää muutkin luonnoneliöt ja oliot monilajisista luonnon ”kukkakimpuista”. Luonnossa esiintyvät ”juhannuskimppumme” ovat toimivan ekosysteemin tärkeitä rakenneosia, jotka täydentävät toistensa toimintaa ja tarjoavat esimerkiksi ravintoa eri lajeille. Näitä meidän luontomme juhannuskimppuja ovat esimerkiksi niityt, kedot, purot ja pientareet, metsät ja kaikki muut luonnon erilaiset osat aina aurinkoon ja sen säteilyyn asti. Näistä ekosysteemin eri osasista syntyy ekosysteemipalvelut.

Ravinnontuottaminen kuuluu ekosysteemipalveluiden tarjoamiin tuotantopalveluihin. Ekosysteemipalvelut tarjoavat myös ylläpitopalveluita (esimerkiksi fotosynteesi), säätelypalveluita (veden puhdistus, ilmaston säätely) ja kulttuuripalveluita (luontokokemukset, esteettisyys, virkistys). Yksittäinen asia voi kuulua samaan aikaan moneen ekosysteemipalveluun; esimerkiksi juhannuskimppumme kuuluu kulttuuripalveluihin sen esteettisyyden ja virkistysarvon takia, mutta jos keräämämme kasvit ovat sattumoisin villiyrttejä, toteutuu myös tuotantopalvelu ravinnon keruuna.

Kuten monet meistä ovat varmasti kokeneet, haluamme usein suolaisen pääruoan jälkeen pienen makean jälkiruoan. En ole ravitsemustieteilijä, mutta olen kuullut teorian, että pienen makupalan hamuaminen pääruoan jälkeen on osa ihmisen vaistoa varmistaa ravinnon monipuolisuus. Todennäköisesti kaipaisimme luonnon tarjoamia vitamiinirikkaita marjoja tai hedelmiä täyttämään aterian ravinnevaatimuksia. Meidän nälkäämme ei siis tyydytä yksipuolinen ravinto, vaan isohkonkin perunamuusiannoksen jälkeen toivoisimme silti vielä jotain muuta. 

Pelto on ihmisen voimakkaasta vaikutuksesta ja muokkaamisesta huolimatta itsessään edelleen valtavan tärkeä osa paikallista ekosysteemiä ja siten edelleen riippuvainen ekosysteemin tarjoamista palveluista ja näin ollen itse tarjoamassa meille ekosysteemipalveluitaan. Esimerkiksi maaperän monimuotoisen mikrobiston on katsottu hyödyttävän ruoantuotantoa muun muassa lisäämällä kilpailua potentiaalisille patogeeneille eli taudinaiheuttajille. Maaperän mikrobisto on myös erittäin oleellisesti mukana orgaanisen aineksen hajottamisessa ja ravinteiden luovuttamisessa viljelykasveille kelvolliseen muotoon.

Maatalouden monimuotoisella viljelykierroilla ja kasvilajivalikoimalla voidaan vaikuttaa pelto- ja maisematason monimuotoisuuteen tavalla, joka ylläpitää meidän elämällemme ehdottomia ekosysteemipalveluita. Kuten ihmiset, pellot ja maaseutumaisematkin tarvitsevat välillä nälkäänsä monipuolisempaa ravintoa, voidakseen ylläpitää monimuotoista luontoa ja pitää ekosysteemin osaset liukkaasti liikkeessä.

Näiden teemojen parissa pääsee allekirjoittanut työskentelemään Pyhäjärvi-instituutin uudessa hankkeessa ”Biodiversiteetin tarjoamien ekosysteemipalvelujen käytön tehostaminen Satakunnan maatiloilla”. Muitakin monimuotoisia hankekuulumisia löytyy jatkossakin täältä blogista ja instituutin muista kanavista. Jää kuulolle!