Käännän kiviä
Vesirajassa käännän jokaisen kiven, tarkistan
pikkunilviäiset, huuhdon ne hellästi rantaveteen,
on kiven pimeän puolen vuoro aurinkoon ja
laineiden hyväilyyn.
Ranta on hiekkaa ja kiviä, aallot siirtävät hiekkaa
edestakaisin, kivet pysyvät paikallaan, pienistä ei voi
olla varma. Joskus kevätmyrsky työntää jäämassoja
ylös rannalle, silloin saattavat isotkin kivet siirtyä,
rantapenkan puut kaatua.
Lapset pyydystävät haavilla pieniä kaloja
pieneen ämpäriin ja heittelevät veteen kiviä,
pieniä ja isoja. Huomenna kahlaavat
rantavedessä, etsivät järven pohjalta
kimaltelevia jalokiviä ja simpukankuoria,
kotilonkuoria. Joskus löytyy ehjä kuori,
vaaleaa ruusunpunaa, ehkä sinihohdetta,
miltei läpikuultavaa, ja silloin voi kuulla
kaukaista huminaa.
Kaikki toistuu sukupolvesta toiseen ja järvi teeskentelee
ettei välitä, sisimmässään myhäilee, muistaa oman pitkän
matkansa, muistaa alkunsa, laajan jäätikön ja tyhjyyden.
Mutta lasten pitää varoa jouhimatoja ja
iilimatoja, ei koskaan selvinnyt miksi
jouhimatojakin, iilimadot taas imevät verta,
sen tietää jokainen ja että järvisyyhy kutittaa,
erityisesti lapsia.
Jatkan järven rantaa, käännän kiviä, kerään simpukoiden
ja kotiloiden kuoria. Silloin tällöin silmänurkassa kimaltaa.
Teksti: Riitta Komppa
Käännän kiviä on kirjoittanut Riitta Komppa. Tekstillä osallistuttiin vuoden 2024 lopulla järjestettyyn Pyhäjärven puolesta -kirjoituskilpailuun sijoittuen tällä kertaa kilpailun viidenneksi. Tuomaristo kommentoi tekstiä muun muassa seuraavasti: Pyhäjärven luonne ja sen herättämät tunteet sekä kokemukset tulevat kauniisti tekstissä esille. Tämä on runollinen kirjoitus, jossa kieli on kaunista ja kuvauksellista. Kirjoittajan herkkää ja tarkkaa ilmaisua on ilo lukea ja se vie syvälle järvitunnelmiin. Järven näkee silmissään!
