parsapasta

Sitruunainen parsapasta

Suomalaisen parsan sesonki on lyhyt, vain toukokuun lopusta juhannuksen tienoille. Parsa on kuitenkin parasta tuoreena, joten sitä todella kannattaa hyödyntää silloin, kun sitä on tarjolla. Parsa ja sitruuna ovat voittamaton kombo, mutta parsasta kannattaa tämän sitruunaisen pastan lisäksi koittaa tehdä myös muita herkkuja, kuten keittoja, lisukkeita tai vaikkapa risottoa.

pasta-ainekset

ainekset

  • pastaa
  • 1 dl parmesaania
  • 25 g voita
  • loraus oliiviöljyä
  • 2 dl kuohukermaa
  • suolaa
  • pippuria
  • nippu (n. 250-300g) parsaa
  • puolikkaan sitruunan mehu
parsanippu
Tässä reseptissä käytetyt parsat ovat pakasteita.

valmistus

  1. Laita pastavesi kiehumaan ja mausta voimakkaasti suolalla. Pastaveden pitäisi aina olla yhtä suolaista kuin merivesi
  2. Pese ja katkaise parsan puutunut tyvi, jos sellainen on. Kotimaisessa tuoreessa parsassa tyveä ei tarvitse katkaista. Halkaise parsat, tai pilko ne paloiksi, paista pannulla oliiviöljyssä ja voissa. Mausta suolalla ja pippurilla.
  3. Kun parsa on hieman ruskistunut, lisää pannulle kerma, parmesaani ja sitruunan mehu sekä raastettu kuori. Varmista maku, ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.
  4. Lisää kastikkeen joukkoon hieman kovaksi jätetty pasta sekä hieman sen keitinvettä. Sekoita pannulla, kunnes kastike on kiinteytynyt sopivan paksuiseksi.
  5. Ripottele päälle hieman parmesaania ja nauti!
Share