Vietetäänkö joulua hedonistisin periaattein vaiko Jeesuksen tähden? Kristitty en ole, mutta kyllä minulle jouluruuat ja etenkin rommitoti kera musiikin maittavat. Mielekästä on, kun aattona ukot kerääntyvät saman katon alle, Pyhäjärven rannalle, eukot, mukulat ja mukulan mukulat mukanaan, ja sitten pelataan korttia – canastaa – jossa minä olen oikein haka, siis silloin, kun kortit hyvät onnen suovat. Onnettareni Marjaana tekee porkkana- ja lanttulaatikkoa, kun taas suvun pään, minun, tehtäväni on laittaa kinkku uuniin. Lopulta talon kaikista pienimmät leipovat ihka oikeat, koristellut joulupiparit, joista paistettavaksi jää harmittavasti vain tusina – käyvät taikinavarkaat jotenkin ovelasti ennen leipomista viemässä osansa. “Äxdee”, sanoo tämä ukko, kun nämä huushollin ala-asteikäiset pikkuvekarat nauravat – liekö pappa vähän cringe noilla trendisanoillaan.

Ilta huipentuu lahjojen jakamiseen olohuoneen lämmössä. Veljenpoikani, Mikko, saa serkuiltaan uudet luistimet ja niin edelleen, kun taas minä annan Marjaanalle, kultamussukalleni, ihan oman lahjani, nimittäin itsetehdyt villasukat. Opetettiin siellä kansakoulussa näet kutomista, ja siihen jos johonkin minä tykästyinkin, niin että taito on pysynyt vielä eläkeiälle asti. Lopulta viimeisenä tulee minun lahjani vuoro. Tähtikuviollisin lahjapaperein päällystetty paketti on kerrassaan iso, noin kaksi metriä pitkä ja parinkymmenen sentin kapea. “Jopas on kummaa”, ääneen puhisen, koska edes mukulan mukulat eivät yhtä isoja paketteja saaneet. Avaan sen sitten hitaasti, sieltä paljastuen ihka uusi punainen suksipari sauvoineen päivineen. Suku hymyilee ympärillä, kun ukko, minä, näytän aivan vastasyntyneeltä sekä hieraisen silmiäni vielä uudemman kerran: “Nyt lähden kuulkaas hiihtämään!”, sanon minä, tämä ukko, hankikantoa odotellessaan.

Ja ei siinä auttanut muiden itku markkinoilla, kun jääräpäisesti kiirehdin kohti valkeata pihamaata mukulat ja onnetar kannoillani ulko-ovelle seuraten. “Älä pappa sitten jäädy”, Aatokseni huudahtaa. “Varo, jos menet järven jäälle”, huutelee Marjaanani kaihoisasti. On siitä papasta kasvanut kunnon spontaani heppu, joka noin vain muut ukot, muun suvun sammuessa tai nukahtaessa, polttelemaan piippua majaan jättää, ajattelen leveä hymy kasvoillani. “Ei sisällä saa polttaa”, kireä käly huutaisi, mutta ukot rauhoittelisivat, josta riita vielä hereillä olevien eukkojen/onnettarien ja ukkojen välillä puhkeaisi. Nyt on kuitenkin tämä ukko keskeltä draamaa poissa, ja voin hengähtää. “Hahah!”

Pyhäjärvi siintää vitivalkoisena lumipeitteestä. Kettu on kulkenut hangesta vastikään – pupu kannoillaan. Ukko suksii keskiyön lyödessä eteen-taakse järven jäällä, kun taas sisällä makoiltaisiin varmasti jo sammuksissa taikka unten mailla. Talvimieli on ulkona vankka ja levollinen, mutta laduttoman tien vetäminen kahvimyssy päässäni, villaponcho peittonani, termarireppu selässäni ja veljeni liian isot monot jalassani, on erittäin raskasta hommaa, vieläpä muutama rommitoti nautittuna. Sälli jos toinenkin siinä väsyisi – varmaankin itse hiihtokuningas Iivo Niskanenkin mukaan lukien.

 “Hahah”, sanoisi ukko, joka juuri rommisen vitsin murjaisi. Ei Niskanen mikään vetelä jätkä ole, toisin kuin tämä lihaskramppinen ukon murikka, joka nytkin suomalainen tupakkayskä kurkussaan eteenpäin nyhtää. Voittaisi Iivo ukon ja kaikki muut ukot hiihtokisassa mennen tullen, jopa tässä järven jäällä, missä suksi liukkaasti luistaa.

Lopulta, kun olen taivaltanut jo hyvän tovin, on aika uuden rommiryypyn, tällä kertaa termospullosta nautittuna. Kun katson maahan, en näe kuin sukseni alla lumen kuorruttaman paksun jääkerroksen. Kun katson taakse, näen kaukana jossain tuolla mökin, ja uinuvan suvun joulurientoineen. Kun katson eteen ja sivulle, kuuset järkälemäisen järven ympärillä ovat niin ikään valkoiset ja hankikin ympärillä koskematon. Kaikki tämä salpaa jo henkeni, mutta kun katson ylös, näen jotain vielä levollisempaa. Ne ovat punaiset ja vihreät revontulet, jotka leijailevat halki koko taivaan. Samalla hetkellä tuuli tyyntyy, ja taivaalla kulkee joku mustan eläinvaljakon kanssa. Se on joulupukki. Ilmassa on todellakin hedonistista ja kristillistä joulun taikaa. Tämän tajunneena vinkkaan silmää. “Pyhällä” Pyhäjärvellähän tässä kerran ollaan…

Teksti: Elsi Satola

Juttu on yksi Pyhäjärven puolesta -kirjoituskilpailuun osallistuneista kirjoituksista.