Kesästä, kurpitsasta ja kesäkurpitsasta

Suomen kesä on lyhyt, mutta vähäluminen – näin sanotaan. Sateiseen viime kesään ei paljoa lunta kuulunut, mutta nyt lumi jo ennätti peittämään paikoin sokerijuurikaspinoja peltojen laidoilla. Muut peltojen vihannekset näin kekrijuhlien aikoihin on jo ainakin kotipuutarhoissa saatu talteen. Lokakuun loppu ja marraskuun alku on erityisesti kurpitsoiden aikaa.

Olen mieltänyt kurpitsat aika eksoottisiksi vihanneksiksi, joiden syöminen ei kuulunut perinteisesti lapsuuteni ruokapöytään. Kurpitsat olivat enemmänkin koverrettuja Halloween-koristeita, jotka hohtivat syysmyöhän öinä pelottavina. Toki sivussa saattoi olla puhetta kurpitsahilloista ja piirakoista, kuitenkin ne tuntuivat tosi amerikkalaisilta jutuilta, eikä kurpitsapiirakkaa tai kurpitsasäilykkeitä pöydissämme juuri näkynyt. Mutta kasvattihan Muumi-mammakin kurpitsoita! Jättikurpitsoiden kasvattamisesta on tullut aivan oma harrastus nykyisin, ja parhaimmillaan tällaiset kurpitsat hyvällä karjanlannalla kasvatettuina voivat saavuttaa satojen kilojen massan! -Sellaisia kurpitsoja eivät lapset naulaa seiniin – ; tästä ikävästä lasten tavastahan Risto Räppääjän Rauha-täti valitti aikoinaan. Kurpitsat ovat kuuluisia, eikä kurpitsoiden serkku kesäkurpitsa ole yltänyt vielä vastaavalle tasolle, vaikka sen käytön monipuolisuus ja kokokin voi lähennellä parhaimmillaan kurpitsojen mittoja. Nyt kurpitsatkin valtaavat enemmän tilaa kauppojen vihannesosastoilta, jopa valinnanvaraa löytyy. Ja kesäkurpitsasta on tullut vakiovihannes ympäri vuoden saataville.

Kaupoissa on kurpitsoiden sesonkiaikaan paljon eri lajikkeita, ja kurpitsoiden nauttimiseen reseptejä löytyy lehdistä ja netistä niin makeisiin kuin suolaisiinkin ruokiin. Voi olla, että makeat kurpitsaruoat ovat yhä tavallisia, mutta minusta kurpitsat ovat oivallisia pullukoita vaikkapa kasvissosekeittoon. Erikoisen näköinen myskikurpitsa on upean oranssi sisältä, ja maukkaudessaan kurpitsojen aatelia. En tiennyt sen sopivan hyvin raakana nautittavaksi, useimmiten kun kurpitsat kypsennetään uunissa tai kattilassa, mutta olin väärässä!

Kurpitsapotretti: myskikurpitsa (vas.), kesäkurpitsa ja hokkaidokurpitsa.

Kurpitsapotretti: myskikurpitsa (vas.), kesäkurpitsa ja hokkaidokurpitsa.

Laitan alle reseptin sen käyttöön mainiossa lehtikaalisalaatissa, jossa sen oranssi väri hehkuu kuin Halloween-silmät syyspimeässä. Resepti on alkujaan Sami Tallbergin kehittelemä, ja löytyy Samin ja Katariina Vuoren Villiä vegeä –kirjasta. Tumman lehtikaalin (mustakaalin) pakastin ennen sen repimistä salaattiin, ja salaatti sai sen myötä mehevyyttä.

Ainekset: 400g tummaa lehtikaalia (pakasta ennen käyttöä), 4 avokadoa, 1 sitruunan mehu ja raastettu kuori, ½ dl oliiviöljyä, 200 g myskikurpitsaa (ohuiksi paloiksi leikattuna; alkuperäisreseptin spagettikurpitsaa en kokeillut), 1 keltainen chili (jätin kokonaan pois, mutta tulisen ruoan ystävät varmaan mieluusti lisäävät), merisuolaa, mustapippuria, 4 rkl hienonnettua ruohosipulia ja 4 rkl pellavarouhetta.

Revin pakastetun lehtikaalin palasiksi, jätin kovimman lehtiruodin salaatista pois. Lisäsin avokadon palaset, sitruunanmehun, sitruunankuoriraasteen ja oliiviöljyn. Sekoittelin kunnolla. Sitten sekaan sopivan ohuet ja suupalan kokoiset kurpitsanpalat, (chili), ja mausteet. Lopuksi päälle ruohosipulisilppu ja pellavarouhe. Tämä salaatti on mukava lisä monelle aterialle.

Kesäkurpitsaa on tosi helppo käyttää raakana, sitä ei tarvitse kuoria eikä siemeniä poistaa ennen käyttöä. Sen maku on hyvin mieto, se on mehukas ja sopii kurpitsan tavoin mainiosti vaikka keittoihin. Kotiviljelijä voi kasvattaa kesäkurpitsastakin muhkeita pötkylöitä, mutta itse pidän paljon keskenkasvuisista kaupoista saatavista, vähän kurkun näköisistä versioista, jotka on helppo viipaloida pannulle:

Kuumenna rypsi- tai olliviöljyä pannussa, lado ohuehkoja, pyöreitä kesäkurpitsasiivuja tasaisesti pannulle. Kun viipaleiden reunat alkavat tuntua ruskettuneilta, on aika viipaleet kääntää. Ripottele hiukan suolaa ja Provence-yrttimausteseosta (kaupoissa on monenlaisia versioita, mutta suunnilleen samansisältöisiä yrttejä kaikissa). Kun molemmat puolet ovat kauniin kellertävän ruskeita, pikkupihvit ovat valmiita. Lisää lopuksi hiukan sitruunanmehua, anna mehun hetken imeytyä, ja mainio lisuke monenmoisille aterioille on valmis! Tätä lisuketta voi syödä kylmänäkin, vaikka parempaa se lienee juuri paistetun lämpimänä.

Lähiruokalautasen äärellä, Pekka

Tämä blogiteksti kuuluu Pyhäjärvi-instituutin Lähiruokalautasella-sarjaan, jossa Pyhäjärvi-instituutin henkilökunta kertoo suhteestaan lähiruokaan. Juttusarja ilmestyy kerran kuussa. Lähiruoka-aiheesta lisää Satakunnasta – Sikses parasta –hankkeen nettisivuilla ja Sillai kai? –blogissa.

FacebookTwitterGoogle+jaa