avoimet ovet 2022

Vuosi uusissa tiloissa

Viime vuonna tähän aikaan olimme Pyhäjärvi-instituutissa kovaa vauhtia kotiutumassa uusiin tiloihin. Kevät oli mennyt aikamoisen hulinan keskellä. Paitsi, että kevät on kiireistä aikaa monen hankkeen toimenpiteiden osalta, oli työntekoa nyt maustamassa muutto uusiin tiloihin. Kolmenkymmenen vuoden kerrosten läpikäyminen ja pakkaaminen, uusien tilojen sisustaminen ja ihmisten sovittaminen työtiloihin oli ponnistus, jota juhlistettiin syyskuussa avoimien ovien päivässä. Vieläkin muutossa mukaan lähti varmasti sellaisia laatikoita, joita emme ikinä tule avaamaan, mutta paljon materiaalia saatiin myös kierrätettyä ja poistettua nurkista. Suursiivous on joskus hyväksi.

Toisaalta – minulla on edelleen hukassa se tärkeä tyhjä pahvilaatikko, minkä varmasti muutin kaiken mukana. Ehkä sen joku löysi ja poisti tavaroita järjestellessään. Senkin puutteesta selvisin – pahvilaatikoita tuntuu aina löytyvän.

Ja kaikki meni ihan hyvin…

Korona-aika toi muutoksia monessakin työpaikassa etätyön lisääntymisenä. Niin kävi myös Pyhäjärvi-instituutissa. Asiantuntijatyöstä iso osa onnistuu kotitoimistolta ja toinen iso osa kentältä. Pahimpien rajoitusten aikana ojien varsilla oli hyvinkin eristyksissä, vaikkei kotona ollutkaan. Ehkä siitäkin syystä muutto sattui hyvään saumaan, kun työkulttuuri oli muuttunut toimistotyöstä liikkuvammaksi. Näin ollen luopumista ja henkistä valmistautumista tutuista tiloista lähtemisestä oli tehty jo parin vuoden ajan.

Uusissa tiloissa parasta ovat olleet suuret varastotilat ja labratilat näytteiden esikäsittelyä ja laitteiston huoltoa varten. Varastossa on ollut kuivumassa milloin messuteltta, raivausnuotta ja linssikokeen linssit. Suureen tilaan on voitu rakentaa messutilaa ja toiminnan esittelyä avoimia ovia ja yhteistyötilaisuuksia varten, pakettiauton pakkaaminen onnistuu sateelta suojassa ja labrassa on niin paljon tyhjiä kaappeja, että vieläkin sieltä löytyy tarvittaessa tyhjä hylly. Tiloista löytyvät kunnon sosiaalitilat – kaikkia maastokamoja ei tarvitse säilöä autossa, vaan käytettävissä on pukukaappeja. Toimistotilat ovat valoisat, ilmalämpöpumput tekevät kesäaikaankin työtiloista viileät ja pikkuhiljaa kaikki tavarat ovat löytäneet paikkansa.

Perjantaisin pyrimme kokoontumaan kaikki toimistolle, jotta työ ei ihan menisi teamsin taakse. Silloin hetkellisesti toimisto tuntuu täydeltä, käydään yhdessä lounaalla ja kerrataan viikon kohokohdat. Vuoden aikana tilat ovat vaihtuneet, uusia työkavereita on tullut töihin, mutta perusasiat toiminnassamme ovat pysyneet samoina. Kaikki meni ihan hyvin.

Share