
Luontoretkeilijän mieliinpainuvimpia hetkiä maastossa ovat tyynet, hiljaiset aamut, jolloin sumu nousee vesistöistä, soilta ja kosteikoilta ja hiljaisuuden katkaisee vain lintujen ääntely. Vesistöjen pinnat ovat peilityyniä,…

Vuosi 2020 kirjautuu monin tavoin historiankirjoihin ja paikallisesti yksi merkittävistä muistettavista on Pyhäjärven jäättömyys. Ensimmäisen kerran koko tutkimushistoriassa järvi ei kunnolla jäätynyt ollenkaan. Helmikuussa oli…

Eivät ole vuodet veljiä keskenään kertoo vanha ja vähän jo kulunutkin sanonta. Olemme kuitenkin saaneet kokea tämän sanoman karusti lähivuosien aikana, sillä ilmojen haltijat ovat…

Pyhäjärvi-instituutti osallistuu tänä vuonna OKRA maatalousnäyttelyyn instituutin toimintaa esittelevällä osastolla. Osastomme löytyy paikalta D 345. Mukana on hankkeita, jotka liittyvät alkutuotantoon, viljelymenetelmiin, viljelyolosuhteiden muutoksiin ja…

Lauantaina 8.6. Eurapäivän tapahtumien yhteydessä vietimme Pyhäjärvi-instituutissa avoimien ovien päivää. Tapahtuma keräsi runsaasti kiinnostusta kävijämäärän lähennellessä 300 henkilöä. Kiitos kaikille osallistujille! Tapahtumassa pääsi muun muassa…

Pyhäjärvi on keskeisessä osassa alueen maisemassa sekä asukkaiden ja lomailijoiden ajanvietteissä. On siis hienoa, että Pyhäjärvestä kiinnostuneille on tarjolla monenlaista tietoa. Pyhäjärvi-instituutin ja Pyhäjärven suojeluohjelman…

Erilaisia siivoukampanjoita rantojen puhdistukseen on monia. Tunnetuin taitaa olla Siisti Biitsi – Pidä saaristo puhtaana -kampanja, mikä on toiminut jo vuodesta 2014. Tänä vuonna Siisti…

”Missä tuollainen paikka on?” – usein kuultu kysymys, kun näytän paikkakuntalaisille tutuilleni lähiympäristöstä ottamiani valokuvia. Emme usein tunnista tuttuakaan kohdetta, jos emme näe sitä tavanomaisella…