Herkkutatteja ja sieniristeilyä odotellessa

Nyt on jälleen se aika vuodesta, kun joka ilta poikkean metsässä herkkutattibongarina. Viime vuonna heinäkuun lopussa tulivat ensimmäiset sateet helteiden jälkeen ja vihdoin 17.8. tuttu metsä oli pulloillaan tatteja. Seuraavat kolme viikkoa menikin silloin putkeen herkkutattien kiilto silmissä ja olkapää notkollaan raskaan saaliin painosta (käytän herkkutatteja poimiessani korin sijaan sinistä Ikea-kassia, kun se on riittävän suuri ja kuitenkin ilmava). Yhteensä parisataa kiloa poimin, mutta kuulemani mukaan nopeimmat poimivat tuollaisen määrän jo parissa päivässä. Aamuaikainen ja nopea poimijan pitää olla, koska lämpimässä ja kosteassa madot rynnivät tattien kimppuun.

Tattikeisari Dalla Valle uutisoi jo sunnuntaina männynherkkutattien noususta Itä-Suomessa. Myös täällä ollaan lähtökuopissa herkkutatteja odottamassa ja etujoukot saapunevat minä hetkenä hyvänsä. Eilisillan metsäretkellä löytyi jo kehnäsieniä sekä jo pidempään nousseita kantarelleja sekä vaaleita orakkaita. Näitä laitan ruoaksi suurinta herkkuani odotellessa. Kantarellikastikkeesta tuli muuten hurjasti parempaa, kun löytämäni uuden reseptin mukaan lorautin siihen kahvia. Kannattaa kokeilla, jos olet kahvin ystävä! Mutta silti omassa suussani kaikkein parhailta maistuvat herkkutateista valmistetut ateriat.

Sienestyksen suosiossa on laajassa Suomessa kulttuurillisia eroja ja muilla seuduilla sienestyksestä on paljon opittavaa. ”Hurahdetaan herkkutatteihin” -hankkeessamme järjestetään seudultamme matka Saimi Hoyerin sieniristeilylle pe 9.9.2022 (risteilyn ohjelma https://hotellipunkaharju.fi/tapahtumakalenteri). Ryhmällemme on varattu tilauksesta herkkutattien erikoisesittely ja jokin herkkutatista valmistettu ruoka. Kaksikymmentä herkkutattifania tai sellaiseksi aikovaa mahtuu matkalle mukaan ja tässäkin pätee sanonta ”nopeat syövät hitaat”. Sieniristeilylle lähdemme edellisenä iltapäivänä Pyhäjärviseudulta ja yövymme Savonlinnassa. Kotimatka alkaa risteilyn päätyttyä. Sieniristeilymatkamme on maksullinen, sisältäen kuljetuksen, majoituksen aamiaisella ja sieniristeilyn ruokailut. Tarkemmat tiedot hintoineen löydät blogistamme sekä paikallislehdestä kuljetuksen varmistuttua.

Sienisaaliina kehnäsientä, orakasta ja kantarellia
Share