Olen lapsesta saakka tottunut keräämään ja syömään sieniä, vanhempieni johdattelemana. Muistan hyvin kun reilut kymmenen vanhana vertailin silloista ”uutta” sienikirjaa ja vanhaa 1960-luvun alun sieniopasta, jossa mm. pulkkosientä kehuttiin herkulliseksi ruokasieneksi. Pulkkosieni arvioidaan nykyään tappavan myrkylliseksi, onneksi en niitä kerännyt. Asuin lapsuuteni Hämeessä, jossa kasvu-olosuhteet ja ehkäpä vanhempieni opastuskin johdatteli minut suurimmaksi osaksi kantarelli, lampaankääpä, vaaleaorakas ja kangasrousku linjalle. Sittemmin olen kokonaan luopunut ryöpättävien sienten valmistamisesta. Omaan logiikkaani ei oikein istu, että  myrkyllinen ruoka ”pestään” ja sitten syödään. Mutta toki, jos niitä tarjolla on, niin mukisematta herkuttelen ryöpätyilläkin sienillä.

Ennen Säkylään muuttoa asuin 10 vuotta Mynämäessä ja siellä syntyi ihastus suppilovahveroihin. Säkylään muutin 2000-luvun aivan alussa ja nyt 20 vuoden jälkeen olen täysin hurahtanut herkkutatteihin. Säkylässä herkkutatteja kasvaa tunnetusti Säkylänharjun rinteillä. Onneksi niitä kasvaa omassakin metsässä ja monissa Säkylän mäkimaastoissa ja jopa teiden varsilla. Vuosien saatossa olen harjaantunut löytämään tatteja jo melko hyvinkin. Ja rinnalla suosikkeja edelleen ovat myös suppilo- ja kosteikkovahverot, kantarellit ja nuoret lampaankäävät sekä vaalea orakas. Omaan makuuni paras lopputulos ja kahden sienen yhdistelmä, esim. suppiloiden joukkoon kantarellia. Mutta herkkutatit valmistamme aina sellaisenaan.

Meillä parhaiksi tattiherkuiksi ovat nousseet paistetut tattisiivut lämpimänä leivän päällä ja herkkutattipasta valkoviinin kera.

Herkkutatteihin hurahduksensa kirjoitti Teijo Mäenpää, Säkylän kunnanjohtaja