Poimulehdellä maustettu maa-artisokkakeitto

Poimulehdellä maustettu maa-artisokkakeitto

Poimulehden vähän ruohomaisen yrttinen aromi on aika herkkä, joten ruoanlaitossa se kannattaa yhdistää muiden herkkien ja miedohkojen makujen kanssa. Maa-artisokassa on aivan omanlainen makunsa ja poimulehti toimii hyvin makuparina sen kanssa. Poimulehti antaa maa-artisokkakeittoon miellyttävän yrttisen ja maanläheisen säväyksen ja kivan vihertävän sävyn.

Seuraavan reseptin poimulehdellä maustetusta maa-artisokkakeitosta on Satayrtti-hankkeelle tehnyt Liemi&Linssin Pasi Kuronen:

Neljälle alkuruoaksi

500 g maa-artisokkaa

200 g jauhoista perunaa

Vettä

30 g voita

1 dl kuohukermaa

1 tl kasvisfondia tai 1 kasviliemikuutio

3 rkl kuivattua poimulehteä

1 tl suolaa

  1. Pese maa-artisokat hyvin ja leikkaa multaiset kohdat pois. Maa-artisokkia ei tarvitse kuoria.
  2. Kuori perunat.
  3. Laita maa-artisokat ja perunat kattilaan ja lisää vettä niin että ne peittyvät. Keitä aivan kypsäksi.
  4. Kaada keitinvesi talteen.
  5. Soseuta sauvasekoittimella vain sen verran että saat karkeaa sosetta.
  6. Purista sose siivilän läpi toiseen kattilaan. Näin suurin osa maa-artisokan kuorista jää siivilään.
  7. Lisää kattilaan voi, kerma ja fondi/kasvisliemikuutio ja keitinlientä sen verran että keitto on paksua mutta sekoitettavaa.
  8. Kiehauta.
  9. Laita keitto tehosekoittimeen, lisää poimulehdet ja suola. Aja sileäksi.
  10. Lisää keitinlientä jos keitto on vielä liian paksua.
  11. Tarkista maku ja tarjoile.
Share