Mitä kuuluu Satakunta? Helmikuinen vaalipaneeli aloitti Pyhäjärvi-instituutin 30-vuotisjuhlinnan

Instituutin 30-vuotisjuhlavuosi alkoi helmikuun viimeisenä maanantaina alueen kansanedustajaehdokkaille suunnatulla vaalipaneelilla. Paneelissa oli edustettuina 6 puoluetta nykyisestä eduskunnasta. Paneelissa olivat Eeva Kalli (kesk), Kristiina Sorri (kok), Ari Reunanen (sosdem), Jari Myllykoski (vas), Susanne Ekroth (vihr) ja Varpu Kivelä (kd). Paneelin juonsi kauttualaislähtöinen Ari Welling YLE:n Turun toimituksesta. Runsaslukuinen yleisö oli saapunut paikalle ilahduttavasti myös naapurikunnista. Tilaisuuden aluksi nautittiin maistuvat kakkukahvit.

Paneelin aiheena oli Satakuntalainen ruoantuotanto ja kiertotalous sekä vesiensuojelu. Varsinaisen paneelin aluksi toiminnanjohtaja Teija Kirkkala toivotti yleisön ja panelistit tervetulleiksi sekä muisteli Pyhäjärvi-instituutin alkua ja tehtäväkenttää. Toiminnanjohtajan avausta säesti kansanedustajan tehtävistä reserviin siirtyvä Timo Kalli. Kalli muisti silloisten päättäjien kaukonäköisyyttä saattaakseen maailmaan Pyhäjärvi-instituutin.

Paneeli oli jaettu kahteen osioon ja eri osioiden välillä Kristian Jokinen Huittisten musiikkiopistolta viihdytti paikallaolijoita pianomusiikilla. Paneelin ensimmäinen osio käsitteli Satakuntalaista ruoantuotantoa ja siihen alustuksen piti Pyhäjärvi-instituutin kehittämispäällikkö Marko Jori. Jori kertoi kuinka Suomi syö Satakunnasta ja Satakunnan ruoantuotannon erityispiirteistä. Paneelin toisen osion aiheena oli ehdokkaiden lähivedet ja satakuntalaisten vesistöjen nykykunto ja hoito. Osion alustuksen piti Teija Kirkkala, jossa hän kertoi vesistöjen tilasta.

Panelistit olivat yhtä mieltä kotimaisen ruoan tärkeydestä. Ruoka pitäisi olla tuotettu vastuullisesti, jäljitettävästi ja mahdollisimman lähellä. Tulonmuodostuksen oikeudenmukaisuus pidettiin myös tärkeänä. Ruoantuotannon ekologisuus ja luonnon huomioonottaminen olivat kaikkien mieleen.

Lähivesiä lähestyttiin keskustelussa lapsuuden kautta ja siksi lähivesiksi koetut vedet olivatkin maantieteellisesti varsin laajalla alueella. Liekö lähestymistapa ohjannut keskustelua lähivesien käytöstä ja monilla suhde vesiin on muuttunut iän myötä.

Vaikka ehdokkaat olivat puoluekentän koko kirjolta, suuria eroja mielipiteistä ei saatu. Satakuntalainen ruoka ja puhtaat vesistöt olivat panelisteille tärkeitä.

Kiitokset Euran pirtin naisille, henkilökunnalle ja kaikille paikalle saapuneille.

Share