Ensimmäiset 50 tkm Satakunnan ensimmäisellä biokaasuautolla

Biokaasuautolla ajo on tällä hetkellä ylivoimaisesti kustannustehokkain ja helpoin tapa vähentää autoilun päästöjä. Sähköautoihin on varaa vain harvalla mutta kaasuauton saa jo muutamalla tonnilla.

Kaasuauton hankinta tuli omalla kohdallani ajankohtaiseksi Gasumin ilmoitettua avaavansa jakeluaseman Poriin kesällä 2017. Kampanjatarjous kuukausihinnoitellusta biokaasusta houkutteli hakemaan kaasuauton Ruotsista jo maaliskuun 2017 alussa, vaikka asema aukeaisi vasta kesällä. Kaasuautovalikoima on Ruotsissa paljon laajempi kuin Suomessa ja hinnat ovat aavistuksen edullisempia. Auton osto Ruotsista osoittautui yhtä helpoksi kuin sen ostaminen Suomesta.

Asiaan vihkiytymättömille kerrattakoon muutamia perustietoja kaasuauton ominaisuuksista ja käytöstä. Kaasuauto kulkee sekä metaanilla että bensalla. Autossa on omat säiliöt kummallekin polttoaineelle. Lisäksi moottorissa on jokaisessa sylinterissä oma suutin sekä bensalla että metaanille ainakin omassa Passatissani. Toista polttoainejärjestelmää lukuun ottamatta kaasuauto on melkeinpä identtinen normaalin bensiiniauton kanssa. Kaasun tankkaaminen on helpompaa kuin bensiinin tai dieselin. Suutin kiinnitetään auton liittimeen yksinkertaista vipua kääntämällä ja nappia painamalla kaasu alkaa virrata tankkiin. Tankkaussuuttimesta ei tarvitse edes pitää kiinni kaasun tankkaamisen yhteydessä. Tankkaus loppuu automaattisesti ja siitä asema ilmoittaa vihreällä valolla. Auto toimii ensisijaisesti kaasulla mutta vaihtaa sen bensaan automaattisesti kaasun loputtua.

Gasumin asemilta on saatavissa sekä fossiilista maakaasua tai uusiutuvaa biokaasua. Käytettäessä Fossiilista maakaasua hiilidioksidipäästöt ovat pienemmät kuin fossiilisen bensan tai dieselin. Maakaasun päästöt ovat kuitenkin moninkertaiset verrattuna biokaasuun. Käytettäessä biokaasua auton polttoaineena hiilidioksidipäästöt ovat n. 30 g/km. Biokaasu tehdään useimmiten jätteistä, joten itsessään sen hiilijalanjälki on lähellä nollaa. Kaasun kuljettaminen, käsittely jne. tuottavat kuitenkin jonkin verran päästöjä. Sähköauton päästöt ovat samaa luokkaa kuin biokaasuautolla, kun käytetään Suomen keskimääräistä päästökerrointa sähköntuotannossa. Sähköautolla ajamisen päästöjä lisää kuitenkin reilusti akkujen valmistaminen. Biokaasun hyviä puolia vähäisten hiilidioksidipäästöjen lisäksi on kotimaisuus ja uusiutuvuus. Maakaasu on tuontitavaraa Venäjältä.

Biokaasulla olen ajanut siis reilusti yli vuoden ja kilometrejä on tullut vähän vajaa 50 000. Melkeinpä kaikki kilometrit ovat ajettu biokaasulla. Korkeintaan muutamia satoja kilometrejä on autoni kulkenut bensalla. Tankkausasemien harvalukuisuus ei ole estänyt ajamista ympäristöä vähemmän kuormittavalla biokaasulla. Tankillisella pääsee yli 500 km. Tankkausasemia on suurimmissa kaupungeissa ja Satakuntaan niitä on tulossa lähivuosina lisää uusien biokaasulaitosten valmistuttua. Esimerkiksi Säkylään on valmistumassa VSS-Biovoima Oy:n biokaasulaitos vuonna 2019 ja yritys avaa useampia jakelupisteitä Satakuntaa lähivuosina.

Oman kokemukseni perusteella voin suositella biokaasuauton hankkimista kaikille, ketkä asuvat tankkausaseman lähellä tai ketkä päivittäin liikkuvat sen lähistöllä. Biokaasuautoilu on helppoa ja ennen kaikkea ilmastoystävällisempää. Kirsikkana kakun päällä on biokaasun edullisuus. Noin 40-50 tkm vuodessa ajavana säästän noin 2500 €/vuosi polttoainekuluissa sekä veroissa dieseliin verrattuna.

Share