Jätevesiremontin siirtymäaika koskee nyt ranta-alueita ja pohjavesialueita

Kun kirjoitan tätä juttua, eletään valtakunnallista jätevesiviikkoa. Viemäröimättömien alueiden jätevedet tulivat huhtikuun alussa ajankohtaiseksi, kun lainsäädännön ja jätevesiasetuksen muutokset tulivat voimaan. Kuun alussa minulle myös esitettiin kysymys, että mikä mahtaa olla jätevesilainsäädännön tilanne muutaman vuoden päästä? Uskonko, että tämä nyt voimaan tullut muutos on pysyvä? Vaikea kysymys, mihin ei kai oikeaa vastausta olekaan. Lainsäädäntöä muutetaan tarpeen mukaan ja muutokset palvelevat kiinteistönomistajia. Toivon kuitenkin, että nyt tällä lainsäädännöllä jätevesiremontit toteutuisivat. Lainsäädäntöön jäänyt siirtymäaika, 31.10.2019, koskettaa nyt ranta-alueita ja pohjavesialueita eli juuri niitä kiinteistöjä, joiden jätevesillä vesistöjen kannalta varmasti on väliä.

18062013411

Mikä sitten muuttui? Edelleen me kaikki voimme hoitaa jätevesiasiamme kuntoon koska vaan. Velvoite jätevesien käsittelystä ei poistunut lakimuutoksenkaan myötä. Ja jos toimistamme aiheutuu ympäristöhaittaa, meidät on suorastaan velvoitettu jätevesijärjestelmämme korjaamaan. Muuten siirtymäaika koskee enää vain pohjavesialueilla olevia kiinteistöjä ja ranta-alueita. Ranta-alueella tarkoitetaan niitä kiinteistöjä, jotka ovat alle 100 metrin etäisyydellä vesistöstä. Piharakennusta, jossa ei jätevettä synny, ei lasketa jätevesiremonttia laukaisevaksi tekijäksi, mutta jos ulkosaunan seinä on 100 metrin etäisyydellä vesistöstä, niin jätevesiremontti on ulkosaunalla ajankohtainen.

Muilla kiinteistöillä jätevesiremontti tulee ajankohtaiseksi, kun tehdään jokin rakennuslupaa vaativa peruskorjaus. Peruskorjauksessakin pitää tehdä muutoksia vesi- tai viemärilaitteistoihin, ennen kuin jätevesijärjestelmää pitää lähteä muuttamaan. Kattoremontti tai autotallirakennuksen (mihin ei tule vettä tai viemäriä) rakentaminen ei vielä jätevesijärjestelmän korjaamista vaadi.

Muuten lainsäädännön henki pysyi samana. Kunnat voivat edelleen määrätä aluillaan tiukempia puhdistusvaatimustason alueita ja jätevesimenetelmät ja puhdistusvaatimukset eivät muuttuneet. Lisäaikaa voi edelleen hakea siirtymäajasta viideksi vuodeksi kerrallaan tietyin perustein ja ikävapautus on automaattinen, kun kaikki kiinteistön haltijat ovat syntyneet 9.3.1943 tai ennen. Jätevesijärjestelmän rakentaminen vaatii Pyhäjärviseudulla toimenpideilmoituksen ja siihen tulee vanhan mallin mukaan liittää suunnitelma uudesta järjestelmästä. Moni asia pysyi myös ennallaan, vaikka lainsäädäntöä muuten kevennettiinkin ja asetuksessa olleet asiat vietiin lakiin.

P8100018

Pyhäjärven rannoilla sijaitsevista kiinteistöistä suurin osa on viemäröity ja isolla osalla mökeistä on käytössään kantovesi, jolloin riittää, että jätevesi ei pääse valumaan suoraan vesistöön. Silloin riittää, että pesuvedet imeytetään maahan esimerkiksi kivipesän, imeytyskaivon tai imeytyskuopan kautta. Pyhäjärvi-instituutti ja Satafood Kehittämisyhdistys ry tarjoavat ilmaista jätevesineuvontaa Satakunnassa. Jos jokin jätevesiasia askarruttamaan ja haluaisit lisätietoa, miten remontin suhteen pitäisi edetä, niin ota rohkeasti yhteyttä. Neuvojilta voit kysyä ihan pieniäkin kysymyksiä ja neuvontaa kannattaa hyödyntää, vaikka et aikoisi remonttia juuri nyt toteuttaakaan. Vastaamme puhelimitse, sähköpostitse tai voimme tulla paikan päälle keskustelemaan vaihtoehdoista.

Jätevesillä on väliä.

Teksti on osa kuukausittain ilmestyvää Pyhäjärven puolesta -juttusarjaa, jota on julkaistu Auranmaan Viikkolehdessä ja Alasatakunta-lehdessä jo vuodesta 1995. Juttusarjan kaikki jutut on luettavistaa Pyhäjärven suojeluohjelman sivuilta täältä.

Porin kompostointipuistossa järjestetään ensi viikon torstaina Minimessut, joissa aiheena ovat kompostikäymälät, harmaavesisuodattimet ja kompostointi. Paikalla on Porin seudun jäteneuvonnan kompostointineuvontaa sekä Jätevesineuvontaa Satakunnassa -hankkeen neuvojat. Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin. Tervetuloa! Kahvitarjoilu ja arvontaa (pääpalkintona Porin seudun jäteneuvonnan ja Biolan Ekoasumisen lahjoittama Biolan Kivi-maisemakompostori).

Share