Pyhäjärven puolesta

Pyhäjärven puolesta tehdään töitä koko ajan. Pyhäjärvi-instituutin lisäksi järven puolesta työskentelevät esimerkiksi paikalliset asukkaat ja yritykset, kunnat ja ympäristöviranomaiset. Toimintaa ja tietoa on paljon, mutta vain pieni osa pääsee julkisuudessa esille. Tietoa järvestä, sen käytöstä ja sen puolesta tehtävästä työstä jaetaan muun muassa kerran kuussa ilmestyvän Pyhäjärven puolesta -palstan kautta.

2014-06-11-0417_korjattu2

Pyhäjärven puolesta juttusarjaa on julkaistu jo vuodesta 1995. Juttusarja täyttää tänä vuonna Pyhäjärven suojeluohjelman kanssa 20 vuotta. Sarja ilmestyy kerran kuussa Alasatakunta -lehdessä ja Auranmaan viikkolehdessä ja jutuissa käsitellään Pyhäjärveä koskevia aiheita. Kirjoittajina ovat Pyhäjärvi-instituutin oman väen lisäksi yhteistyökumppanit ja järven käyttäjät.

Vuosien saatossa kirjoitetut jutut on kerätty nettisivulle www.pyhajarvensuojelu.net. Sinne jutut on jaoteltu siten, että vuosien 1995-2006 -jutut suojeluohjelman ensimmäiseltä toimikaudelta on kerätty omaksi pdf-julkaisuksekseen ja sen jälkeen jutut on kerätty vuosittain yhteen. Kuluvan vuoden jutut ovat suoraan sivulla.

20150703_183402645_iOS

Ihan ensimmäinen juttu julkaistiin 26.5.1995, kun Harri Mattila kirjoitti maatalouden ympäristötukien hausta. Monet jutunaiheet ovat ajankohtaisia edelleen. Vuosien aikana on kirjoitettu esimerkiksi levätilanteesta, jäteveden käsittelystä, huusseista, järven virtauksesta, kaloista ja kalastuksesta, suojelutyöstä ja hankkeiden tuloksista. Mistä sinä haluaisit lukea? Jätä kommenttia.

Share