ETUSIVU   »   OHJELMAT JA PROJEKTIT   »   Yrttituotannon kehittäminen Satakunnassa SATAYRTTI 
Yrttituotannon kehittäminen Satakunnassa SATAYRTTI



Yrtit ja niiden viljely linkittyvät moniin ajankohtaisiin ruoantuotannon ja kuluttamisen trendeihin. Kuluttajat arvottavat ekologisuuden ja terveellisyyden jatkuvasti korkeammalle ja tekevät ostopäätöksensä yhä useammin tuotannon kestävyyttä painottaen. Kotimaiset yrtit ovat ottaneet paikkansa tässä kehityskulussa ja yrttien myynti ja kulutus ovat viime vuosina kasvaneet. Erityisesti luonnon keruutuotteiden hyödyntämiseen liittyy arvoja, jotka ovat tiedostaville nykykuluttajille tärkeitä.  Yrtit nähdään houkuttelevana osana terveellistä ruokavaliota - enenevässä määrin muutenkin, kuin vain kuuriluonteisina superfoodeina. Viljelijöille ja keruutuotealan toimijoille yrtit tarjoavat uusia ansaintamahdollisuuksia. Lisäksi yrttien viljelyllä voidaan mm. monipuolistaa viljelykiertoja ja peltoympäristöjen biodiversiteettiä. 
   
Yrtteihin liittyvästä positiivisesta nosteesta huolimatta alalla on myös haasteita. Esimerkiksi Suomen kasvuolot ja viljelyn sekä keruun käsityövaltaisuus ovat seikkoja, jotka vaikuttavat kotimaisten yrttien kilpailukykyyn selvästi. 
 
Jotta nykyisessä toimintaympäristössä voidaan toimia menestyksekkäästi, tulee yrtteihin liittyvän liiketoiminnan olla suunnitelmallista, laadukasta ja innovatiivista. Yrttituotannon kehittäminen Satakunnassa -koulutushankkeen tavoitteena on lisätä paikallisten yrttialan toimijoiden osaamista ja kilpailukykyä neljän pääteeman mukaisesti:
1. Yrttiviljelyn kannattavuus
2. Yrttien kuivausosaaminen 
3. Viljeltyjen ja luonnonyrttien tislaus-, uutto- ja fermentointi
4. Yrttiketjun hygieeninen laatu 

Hankkeen koulutuksilla edistetään taloudellisesti kannattavan yrttituotannon kehittymistä ja yrttiraaka-aineiden ensiluokkaista laadunhallintaa. Lisäksi hankkeen avulla kehitetään yrttialan toimijoiden osaamista lisäarvotuotteisiin liittyen. 

Hankkeen kesto on kolme vuotta: 1.1.2020–31.12.2022 

Hanke saa rahoituksen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta Satakunnan ELY-keskuksen kautta. 

Yhteystiedot:
Johanna Pihala, Pyhäjärvi-instituutti
0440 344 063
johanna.pihala@pji.fi

   











Kirjaudu
 Pyhäjärvi-instituutti, Sepäntie 7, 27500 Kauttua (Eura), puh. (02) 838 0600

 Käytämme sivustoillamme evästeitä parantaaksemme sivujen käytettävyyttä.
 Evästeasetuksia pääset muuttamaan käyttämäsi selaimen asetuksista.
 Pääset tutustumaan tietosuojakäytäntöihimme tästä.