ETUSIVU   »   PROJEKTIT   »   Uutta kasvua luomusta − Osaamisella kannattavuutta Satakuntaan 
Uutta kasvua luomusta − Osaamisella kannattavuutta Satakuntaan



Linkki hankkeen sivustolle

Suomessa luomutuotteille on kysyntää, vaikka meillä luomuelintarvikkeiden markkinat ovat kehittyneet hitaammin moniin muihin Euroopan maihin verrattuna.

Satakunnassa on runsaasti hyödyntämätöntä luomupotentiaalia. Maakunnan luontaisia ja olemassa olevia vahvuuksia ja korkeatasoista alkutuotannon osaamista on hyödynnettävä. Useiden selvitysten mukaan kannattavuus ainakin osassa luomutuotantoa on vähintään yhtä hyvä tai jopa parempi kuin tavanomaisessa tuotannossa. Kannattava luomutuotanto vaatii kuitenkin alkutuottajilta osaamista sekä sitoutumista oman luomutuotannon jatkuvaan kehittämiseen. Jatkojalostajien tarve on saada luomuraaka-aineiden tuotanto tasolle, joka mahdollistaisi luomujalosteiden varmemman tuotannon kustannustehokkaasti.

Tämän tiedonvälityshankkeen tavoitteena on hakea ja välittää uusinta tietoa, osaamista ja mallia parhaista käytännöistä niin tuotannon, jalostuksen kuin markkinoinninkin osalta kotimaasta ja ulkomailta satakuntalaisille alkutuottajille ja jalostusyrityksille. Tavoitteena on saada aluetaloudellisesti positiivinen vaikutus koko Satakunnan elintarvikeklusterin kannattavuuteen ja kilpailukykyyn. Tiedonvälityksen tueksi järjestetään kaikille avoimia info- ja keskustelutilaisuuksia ja pellonpiennarpäiviä sekä yritysvierailuja luomutiloille ja jalostaviin yrityksiin tutustuen niiden menestyksellisiin toimintatapoihin. 

Hankkeessa järjestetään erilaisia verkostoitumistilaisuuksia, joissa saatetaan luomutoimijoita yhteen keskenään sekä jalostusyritysten ja potentiaalisten asiakkaiden kanssa (vähittäiskauppa, tukut, ammattikeittiöt).

Lisätietoa hankkeesta:

Johanna Pihala, puh. 044 034 4063, johanna.pihala(at)pji.fi
Sauli Jaakkola, puh. 044 045 6423, sauli.jaakkola(at)pji.fi

Hankkeen toteuttavat Satafood Kehittämisyhdistys ry, Pyhäjärvi-instituuttisäätiö ja ProAgria Länsi-Suomi.

Hankeaika on 1.9.2015–31.12.2018.

           

            








Kirjaudu
 Pyhäjärvi-instituutti, Sepäntie 7, 27500 Kauttua (Eura), puh. (02) 838 0600