Maanviljelijä – ruuantuottaja ja päästökauppias

Monet viljelijät kokevat ahdistusta ja epätietoisuutta etenkin viimeisimmän hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) Global Warming of 1.5 °C -erikoisraportin jälkimainingeissa. Ruuantuotanto aiheuttaa merkittävästi kasvihuonekaasupäästöjä ja tämä mietityttää useimpia viljelijöitä. Myös turhaa syyllistämistä on ollut havaittavissa tai ainakin niin tietyt kannanotot ovat tulkittu joidenkin viljelijöiden tai viljelijöiden edustajien toimesta.

Ilmastoahdistuksesta ei ole mitään hyötyä, ellei se johda toimintaan ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Onneksi maataloudella on potentiaalia olla yksi ilmastonmuutoksen hillinnän sankareista. Ja mikä hienointa, maatalouden ei edes tarvitse tyytyä elinkeinon hiilineutraaliuteen vaan voi mennä vielä paljon pitemmälle. Tietyillä toimenpiteillä peltomaa on nimittäin mahdollista saada sitomaan hiiltä eli toimimaan hiilinieluna. Tämä tapahtuu kasvien yhteyttämistoiminnan ja maan pieneliöstön yhteistyöllä. Fotosynteesissä valon säteilyenergia sitoutuu orgaaniseen aineeseen eli kasvi tekee vedestä ja hiilidioksidista hiilihydraatteja ja happea. Osa hiiliyhdisteistä kulkeutuu juurien kautta maan mikrobien ravinnoksi ja näin varastoituu maahan mm. kuolleena mikrobimassana. Mitä tiheämpi kasvusto ja tehokkaampi vegetatiivinen kasvu, sitä enemmän hiiltä potentiaalisesti sitoutuu maahan. Hiilensidonta voidaan maksimoida pelloilla pitämällä ne mahdollisimman suuri osa vuodesta vihreinä. Satokasvin alle voidaan esimerkiksi kylvää aluskasvi, joka sadonkorjuun jälkeen jatkaa pellossa yhteyttämistä ja hiiliyhdisteiden syöttämistä maahan.

Peltojen muuttaminen hiilinieluiksi saattaa vaatia muutoksia nykyisiin viljelymenetelmiin. Tästä voi muodostua merkittäviäkin kustannuksia viljelijälle. Tämä olisi ratkaistavissa niin, että hiiltä vapauttavat tahot maksaisivat viljelijöille hiilen sidonnasta. Toisin sanoen viljelijät siis ikään kuin myisivät päästöoikeuksia kasvihuonekaasuja ilmaan päästäville tahoille. Tahot voisivat olla veronmaksajat, kuluttajat tai vaikka yritykset. Uudella CAP-ohjelmakaudella osa ympäristötuen rahoituksesta voitaisiin ohjata hiilensidontaan, jolloin maataloustukien imago voisi parantua sekä viljelijöiden että kansalaisten keskuudessa. Osa ympäristötuesta muuttuisi entistä konkreettisemmaksi korvaukseksi tuotetusta palvelusta.

Viljelijän peltomaahan sitoman hiilen määrää voitaisiin arvioida esimerkiksi tilalla toteutettujen toimenpiteiden mukaan. Toimenpiteet olisivat tässä tapauksessa sellaisia, joiden on tieteellisesti todistettu sitovan hiiltä. Hiilensidontaa voitaisiin myös arvioida kaukokartoitusmenetelmillä eli esimerkiksi mittaamalla satelliittiaineistosta normalisoitua kasvillisuusindeksiä (NDVI).

FacebookTwitterGoogle+jaa