Lähiruokalautasella: Lähiruokaa metsästä(mässä)!

Ruokailu on minulle enemmänkin elämys kuin vatsantäytettä. Perusarjessa tätä ei aina pysty huomioimaan, mutta noin niin kuin pääosin pyrin panostamaan laatuun ja makuelämyksiin sekä erityisesti satakuntalaisiin makuihin. Kekseliäisyys, kokeilunhalu ja kasvispainotteisuus ovat tämän kotikokin avainsanoja keittiössä. Vaikka perinteitä pitääkin vaalia, ruoka-asioissa sanonta on kohdallani enemmänkin kausiluontoinen. Välillä terassin sinkkiastiat täyttyvät yrteistä, joita viljelen jokaiseen ruoka-annokseen ja toisinaan keksin pihan vadelma- ja omena-annista mitä kummallisempia jälkiruokavariaatioita. Ehkä ensi vuonna panostan salaattilajitelmiin?

Lähiruoan ystävänä ja kuluttajana olen aina pitänyt myös sienestämisestä. Aiemmin sieniretkeni ovat kuitenkin kiteytyneet lähinnä eväiden syömiseen ja maisemien katseluun. Lukuisista yrityksistä huolimatta, en ole onnistunut ruokasienien havainnoinnissa ja olen vaihtanut lennosta marjan poimijan rooliin. Ja vaikka koiran hankinnan myötä metsässä liikkumisesta on tullut arkipäivää ja sieniä on sattunut silmään jo useammin, ei rohkeutta poimimiseen ole ollut lajituntemuksen vähäisyyden vuoksi.

Onneksi kuulun niihin ihmisiin, ketkä saavat suunsa auki ja uskaltavat kysyä apua. Uuden työpaikan työtoverit vaikuttivat sienestämisestä kiinnostuneilta ja kerran puheeksi tulikin yhteinen sieniretki. Oppaan päätimme kuitenkin ottaa mukaan, jotta retken anti ja oman sienisilmän kehittyminen olisi huipussaan. Syyskuun alku tarjosikin sienestämiselle oivalliset puitteet paitsi kelien, myös tarjonnan suhteen. Altavastaajalle retki saattoikin tuntua ”järjestetyltä”, sillä heti autonparkkeerauksen jälkeen näimme ensimmäiset ruokasienet ja aloimme tutustua eri lajeihin. Muutama riemunkiljahdus taisi päästä siinä vaiheessa, kun huomasimme metsän olevan täynnä suppilovahveroita – sen kun poimi!

suppilovahveroita_20160907_151631741_ios

Vaikka oma korini täyttyikin nopeasti suppilo- ja kosteikkovahveroista, opin anti oli sitäkin suurempi. Opimme muun muassa erottamaan kelta- ja voirouskun toisistaan ja sen, että korpirousku värjääntyy liilaksi, kun sen helttoihin koskee. Pystyn ehkä jatkossa myös tunnistamaan haaparouskun ja vielä sekin tuli opittua, että kehnäsieni on ulkonäöstään huolimatta maukas ruokasieni! Mieleen jäi myös, että osa sienistä tuoksui aivan lakritsille! Ja vaikka mitään muuta retkestä ei olisikaan tarttunut mukaan, niin ainakin rohkeutta ja intoa tuleville sieniretkille!

Gluteeniton sienipiirakka

Pohja
3 dl vaaleita gluteenittomia jauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/3 tl suolaa
100 g voita
2 rkl vettä

Täyte
0.5 l suppilovahveroita
1 pieni sipuli
200 g palsternakkaa
200 g porkkanaa
½ tl suolaa
1 tl timjamia
2 dl kermaviiliä
1 rkl maissitärkkelystä
1 kananmuna

Mittaa jauhot, leivinjauhe ja suola kulhoon. Lisää huoneenlämpöinen voi nokareina jauhojen päälle. Nypi ainekset sormenpäillä sekaisin. Lisää lopuksi vesi ja sekoita taikinaksi. Sipaise piirasvuoan pohjalle ja reunoille hieman rasvaa. Painele pehmeä piirastaikina vuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin odottamaan.

Puhdista sienet, kuori ja pilko sipuli, kuori ja raasta juurekset. Kuullota sipuli, lisää sienet ja haihduta hiukan. Lisää juurekset ja osa mausteista ja anna kypsyä. Levitä seos pohjan päälle. Sekoita kermaviiliin tärkkelys, loput mausteet ja kananmuna, kaada täytteen päälle ja paista piirakkaa 200 asteessa noin 45 minuuttia.

Lähiruokalautasella, Ansa

ansa_sienet

Tämä blogi on Pyhäjärvi-instituutin Lähiruokalautasella-sarjan ensimmäinen kirjoitus. Juttusarja ilmestyy kerran kuussa. Lähiruoka-aiheesta lisää Satakunnasta – Sikses parasta –hankkeen nettisivuilla ja Sillai kai? –blogissa.

FacebookTwitterGoogle+jaa